Tänään kerron teille keskitason YKI-testin kirjoittamisen osakokeesta. Jos mieluummin katsot saman asian videolta, niin tämän sivun lopussa on video, jossa puhun kirjoittamisen osakokeesta.
Kirjoittamisen osakokeessa on tavallisesti kolme kirjoitustehtävää. Aikaa tekstien kirjoittamiseen on noin yksi tunti. Testissä on kahdenlaisia tehtäviä: otsikkotehtäviä ja ohjattuja tehtäviä. Tehtävissä pitää kirjoittaa esimerkiksi kutsu, viesti, kirje, mielipideteksti, valitus, palaute tai hakemus.
1. Ohjatut tehtävät
Ohjattu tehtävä on tavallisin kirjoittamisen osakokeen tehtävätyyppi. Tehtävänannossa eli ohjeessa kerrotaan, kenelle kirjoitetaan ja millaisessa tilanteessa. Tehtävässä voi olla paljon kirjoitelman sisältöä koskevia ohjeita. Kaikkia annettuja ohjeita pitää noudattaa.
Tässä on esimerkki ohjatusta tehtävästä:
Viesti vanhoille opiskelukavereille
Kun opiskelit suomen kielen kurssilla, sinulla oli tosi mukava ryhmä. Kurssi loppui vuosi sitten ja nyt haluat nähdä kaikki vanhat opiskelukaverisi.
Kirjoita viesti, jossa ehdotat tapaamista.
Kerro myös:
- Missä tapaaminen on.
- Mitä teette yhdessä.
- Milloin tapaaminen järjestetään.
- Kirjoita lisäksi ainakin kaksi muuta asiaa.
Kirjoitin esimerkkivastauksen tähän tehtävään:
Hei!
On kulunut jo vuosi siitä, kun suomen kielen kurssi loppui. Minusta olisi hauskaa, jos voisimme tavata ja vaihtaa kuulumisia. Ehdotan, että tapaamme lauantaina 10.11. Pizzeria Kulmassa. Muistatte varmaan kaikki meidän lempipizzerian vanhan koulumme lähellä. Pizzerian alakerrassa on kerhotila, jota saamme käyttää ilmaiseksi, jos tilaamme ruokaa ja juomia pizzeriasta. Kerhotilassa on myös lautapelejä, joita voimme pelata. Ilmoittakaa minulle marraskuun alkuun mennessä, voitteko osallistua!
Terveisin
Maria
P.S. Minulla ei ole Annan puhelinnumeroa tai sähköpostiosoitetta. Voisiko joku välittää tämän viestin Annalle?
2. Otsikkotehtävät
Otsikkotehtävä on tavallisesti mielipidekirjoitus. Otsikkotehtävässä on yleensä kaksi otsikkoa tai väittämää ja saat valita niistä toisen. Muista, että voit kirjoittaa vain toisesta otsikosta, et molemmista!
Tässä on esimerkki otsikkotehtävästä:
Mielipidekirjoitus
Näet alla kaksi mielipidekirjoituksen aihetta. Valitse niistä yksi ja kirjoita siitä mielipiteesi Internetin keskustelupalstalle.
Kerro kirjoituksessasi:
- Mistä asiasta kirjoitat?
- Mitä mieltä olet siitä? Miksi?
A) Suomessa täytyy osata suomea.
B) Elämä on nykyään liian kiireistä
Kirjoitin esimerkkitekstin aiheesta elämä on nykyään liian kiireistä.
Elämä ilman kiirettä – Onko se mahdollista?
Olen sitä mieltä, että elämä on nykyään liian kiireistä. Sen voi huomata omin silmin esimerkiksi liikenteessä. Autoilijat hermostuvat heti, jos kaduilla on ruuhkaa. Bussissa matkustajat valittavat, jos bussi on viisi minuuttia myöhässä. Jopa pyöräilijät ja kävelijät ärsyyntyvät, jos joku liikkuu hitaasti heidän edessään. Mihin heillä kaikilla on niin kova kiire?
Toinen esimerkki jatkuvasta kiireestä on se, kun yrittää sopia tapaamista ystävien, sukulaisten tai työkavereiden kanssa. Monilla ihmisillä on kalenteri niin täynnä, että seuraava vapaa hetki on vasta kahden kuukauden kuluttua. Ei ihme, että ihmiset stressaantuvat ja uupuvat.
Uskon, että kiire on osittain vain tapa, joka on opittu. Ehkä autoilijalla ei liikenneruuhkassa ole oikeasti kiire minnekään, hän on vain tottunut siihen, että aina pitää päästä nopeasti eteenpäin. Jos kaikki ihmiset ympärillä ovat kiireisiä ja tehokkaita, tunne tarttuu.
Itse yritän elää ilman kiirettä. Myönnän, että se on välillä vaikeaa. Kun lähden töihin, lähden niin aikaisin, että viiden minuutin viivästys työmatkalla ei haittaa. Yritän myös pitää kalenterissani tyhjiä päiviä. Sellaisia päiviä, jolloin ei ole mitään suunnitelmia, vaan voin aamulla miettiä, mitä haluaisin sinä päivänä tehdä. Joudun kyllä tekemään ne asiat yksin, koska kaikilla muilla on ollut jo kaksi kuukautta sitten suunnitelmat valmiina sen päivän varalle.
-Yksi kiireetön matkustaja
Kirjoittamisen osakokeen tekeminen ja arviointi
Kirjoittamisen osakokeen tehtävät ovat tehtävävihkossa ja voit tehdä ne missä järjestyksessä haluat. Kun saat tehtävävihon, katso ensin kuinka monta tehtävää on ja millaisia tehtävät ovat. Muista, että aikaa ei ole paljon. Sinun täytyy kirjoittaa tehtävät aika nopeasti. Minun mielestäni kannattaa aloittaa helpoimmasta tehtävästä ja tehdä vaikein tehtävä viimeisenä. Tavallisesti kokeessa on kaksi ohjattua tehtävää ja yksi mielipidetehtävä. Muista vastata kaikkiin tehtäviin.
Kun teet ohjattuja tehtäviä, lue ohjeet tarkasti. Varmista, että tekstissäsi on kaikki ne asiat, jotka tehtävänannossa käsketään kirjoittaa. Tarkista myös, että teksteissä on aloitus ja lopetus. Älä kirjoita liian lyhyttä tekstiä. Jos kirjoitat kaikkiin tehtäviin tosi vähän, sinun kielitaitoasi on vaikea arvioida ja voit saada huonomman arvosanan kuin mitä sinun kielitaitosi oikeasti on.
Älä pelkää virheitä. Ihan kaikilla tasoilla sinun teksteissä saa olla virheitä. Tärkeämpää on, että teksti on looginen ja ymmärrettävä kokonaisuus, jonka avulla saisit asiasi hoidettua. Kun harjoittelet kirjoittamisen osakokeeseen, on hyödyllistä lukea paljon erilaisia tekstejä. Sillä tavalla sinä opit, millaisia ovat esimerkiksi kutsut, palautteet ja mielipidekirjoitukset suomen kielellä.
Lue lisää YKI-testistä:
Kommentit
Lähetä kommentti