Tänään kerron, millainen on YKI-testin puhumisen osakoe. Jos mieluummin katsot saman asian videolta, niin tämän sivun lopussa on video, jossa kerron puhumisen osakokeesta.
Puhumisen osakoe tehdään kielistudiossa ja se kestää noin puoli tuntia. Kokeessa ei puhuta kenenkään oikean ihmisen kanssa, vaan jokaisella osallistujalla on kuulokkeet päässä, ja kuulokkeista kuuluu ohjeet sekä dialogitehtävässä toisen ihmisen repliikit. Puhumisen koe voi tuntua vähän oudolta. Normaalissa elämässä, kun puhutaan oikein ihmisten kanssa, voi aina kysyä asioita uudestaan tai pyytää toista puhumaan hitaammin. YKI-testissä niin ei voi tehdä. Puhumisen osakokeessa kaikki saavat tehtävävihkon, jonka ohjeita seurataan. Tehtäviin vastataan puhumalla.
Puhumisen osakokeessa on neljä erilaista tehtävätyyppiä. Ne ovat kertominen, dialogi eli keskustelu, tilannetehtävät ja mielipide. Kerron vähän jokaisesta tehtävätyypistä.
1. Kertominen
Kertomisen tehtävä on tavallisesti puhumisen kokeen ensimmäinen tehtävä. Kertomisen tehtävässä annetaan joku aihe, josta pitää puhua noin puolentoista minuutin ajan. Yleensä annetaan myös aiheeseen liittyviä apukysymyksiä. Apukysymysten avulla on helpompi keksiä puhuttavaa, Ei haittaa, jos ei ehdi tai osaa vastata kaikkiin kysymyksiin. Kertomisen tehtävässä on noin minuutin valmistautumisaika. Silloin voi suunnitella, mitä aikoo puhua. Valmistautumisaikana saa kirjoittaa paperille muistiinpanoja. Minuutissa ei ehdi kirjoittaa kovin paljon. Kannattaa kirjoittaa vain sanoja, ei kokonaisia lauseita. Kun valmistautumisaika loppuu, sanoatta "aloita puhuminen nyt". Sen jälkeen on tavallisesti puolitoista minuuttia aikaa puhua annetusta aiheesta. Kannattaa puhua koko ajan, ja virheitä ei tarvitse pelätä. Puhumisen kokeessa saa tulla virheitä. Tärkeintä on, että puhuu paljon ja että puhetta voi ymmärtää.
2. Dialogi eli keskustelu
Kokeen toinen tehtävätyyppi on dialogi- eli keskustelutehtävä. Tämä keskustelu puhutaan ääninauhan kanssa. Tehtävävihkossa kerrotaan, mikä tilanne on. Siinä esimerkiksi kerrotaan missä ollaan, kenen kanssa puhutaan ja mistä aiheesta puhutaan. Keskustelun toisen osapuolen repliikit kuuluvat kuulokkeista. Tehtävä vihkosta voi lukea, miten niihin pitää vastata. Tässä tehtävässä pitää olla tosi huolellinen. Dialogia kannattaa seurata vihkosta tosi tarkasti, vaikka kynän tai sormen avulla. Dialogitehtävässä täytyy noudattaa ohjeita. Vihkossa voi lukea, pitääkö vastata myöntävästi vai kieltävästi, ja silloin ei saa itse päättää, miten vastaa.
3. Tilannetehtävät
Seuraava tehtävätyyppi on tilannetehtävä. Tilannetehtävissä testataan nopeaa reagointia. Tehtäviä on yleensä monta, mutta ne ovat aika lyhyitä. Ennen jokaista tilannetta on lyhyt valmistautumisaika, vain noin 20 sekuntia. Sen aikana pitää lukea, mikä tilanne on, ja suunnitella mitä aikoo sanoa. Puhumisaika on myös lyhyt, ehkä vain 20 sekuntia. Tässä tehtävässä pitää olla nopea. Jos miettii liian kauan, aika loppuu ja ei ehdi sanoa mitään. Kun ensimmäinen tilanne loppuu, heti perään tulee toinen. Tehtävät ovat melko helppoja ja lyhyitä, mutta niitä on monta ja ne tulevat nopeasti peräkkäin.
4. Mielipide
Neljäs tehtävätyyppi on mielipide. Mielipidetehtävää kannattaa harjoitella etukäteen paljon, koska puhumisen osakokeen lisäksi myös kirjoittamisen osakokeessa on mielipidetehtävä. Mielipidetehtävässä on yleensä kaksi aihetta, joista saa valita toisen. Aiheeseen liittyy myös apukysymyksiä. Tässäkään tehtävässä kaikkiin apukysymyksiin ei ole pakko vastata. Mielipidetehtävässä on myös valmistautumisaika. Silloin voi suunnitella paperille, mitä aikoo sanoa. Tärkeintä on kertoa, mistä aiheesta puhuu, mitä ajattelee siitä ja miksi ajattelee niin.
Lopuksi vielä joitain yleisiä ohjeita puhumisen osakoetta varten. Kokeessa saa puhua puhekieltä tai kirjakieltä. Kannattaa puhua samalla tavalla kuin normaalistikin puhuu. Silloin puhuminen on kaikkein sujuvinta. Puhumisen kokeessa ei ole hiljaista. Voi olla häiritsevää, kun kaikki osallistujat puhuvat yhtä aikaa. On tärkeää keskittyä vain omaan kokeeseen ja olla kuuntelematta muita.
Tein myös videon puhumisen osakokeesta. Kannattaa katsoa se, koska videolla on esimerkkitehtäviä.
Jos haluat harjoitella YKI-testiin minun kanssa, voit lähettää minulle sähköpostia terhituulia.kujala@gmail.com. Voit katsoa hinnat täältä.
Oletko menossa keskitason YKI-testiin ja mietit nyt, miten testiin kannattaa valmistautua? Tässä tekstissä yritän auttaa sinua. Tekstin alapuolella on myös podcast samasta aiheesta. Millainen YKI-testi on? Ihan ensimmäiseksi kannattaa tutustua YKI-testin tehtävätyyppeihin ja mallitehtäviin . Valitse keskitason tehtävät. Mielestäni puheen ymmärtämisen ja tekstin ymmärtämisen tehtävätyypit ovat ihan tavallisia. On monivalintatehtäviä, oikein/väärin-tehtäviä sekä avoimia kysymyksiä. Sellaiset tehtävät ovat varmasti kaikille tuttuja. Kirjoittamisen ja puhumisen tehtäviin kannattaa tutustua tarkemmin. Kirjoittamisen tehtävissä on paljon ohjeita, joita pitää noudattaa, kun tekee koetta. Puhumisen kokeen monet tehtävätyypit voivat olla vieraita. Erityisesti keskustelutehtävään kannattaa tutustua huolellisesti. Se on vaikea tehtävä, jos sitä ei ole harjoitellut etukäteen, mutta melko helppo, kun ymmärtää vastaustekniikan. YKI-testi on funktionaalinen testi. Siinä testataan kielen käyttöä....
Oletko menossa keskitason YKI-testiin? Tekstin lopussa on mainoslinkki. Keskitason YKI-testiin valmistautuville on tehty uusi kirja. Kirjan nimi on YKIä kohti. Kirjan avulla on hyvä valmistautua YKI-testiin, koska kirja on tosi laaja ja monipuolinen. YKI-testissä on tehtäviä seuraavista teemoista: minä ja taustani koti ja asuminen kauppa ja palvelut kulttuuri matkustaminen terveys ja hyvinvointi työ ympäristö yhteiskunta. YKIä kohti -kirjassa on tehtäviä kaikista YKI-testin teemoista. Jokaisesta teemasta on tekstin ymmärtämisen, kirjoittamisen, puheen ymmärtämisen ja puhumisen tehtäviä. Tehtävätyypit ovat samat kuin YKI-testissä. Lisäksi kirjassa on paljon tietoa YKI-testistä ja vinkkejä testiin valmistautumiseen sekä testissä toimimiseen. Kirja sopii itsenäiseen opiskeluun, koska kirjan lopussa on tehtävien oikeat vastaukset. Kuuntelutehtäviä ja puhumisen kokeen keskustelutehtäviä voi harjoitella Nova-palvelussa . Kun luot Novaan tilin, pääset kuuntelemaan äänitettä i...
Hei! Olen Terhi. Olen turkulainen suomen kielen opettaja. Olen töissä Auralan kansalaisopistossa Turussa. Minä opetan erilaisilla suomen kielen kursseilla. Minulla on lähikursseja Turussa. Lisäksi opetan verkkokursseilla. Minulta voi myös ostaa yksityisopetusta. Lue lisää yksityisopetuksesta . Kirjoitan tänne blogiin asioista, joiden uskon kiinnostavan suomen kielen opiskelijoita. Esittelen suomen kielen oppikirjoja ja selkokirjoja. Kirjoitan myös suomen kielen opiskelusta. Tiedän, että monet lukijani ovat kiinnostuneet YKI-testistä. Sen takia kirjoitan paljon myös YKI-testiin liittyvistä asioista. Blogin lukijat voivat myös ehdottaa minulle aiheita, joista voisin kirjoittaa. Tässä blogissa on tekstejä esimerkiksi seuraavista aiheista: YKI-testi Selkokirjat Suomen kielen oppikirjat Suomen kielen opiskelu Tervetuloa lukemaan tätä blogia! Tutustu myös minun Youtube-kavavaan
Kommentit
Lähetä kommentti