Siirry pääsisältöön

Kohti ylintä tasoa, osa 1

Miten kielitaitoa voi kehittää ylimmälle tasolle?

Tässä tekstissä kerron ajatuksiani siitä, miten kielitaitoa voi kehittää keskitasolta kohti C-tasoa eli ylintä kielitaitotasoa. Tekstissä on kaksi osaa. Tässä ensimmäisessä osassa kerron, mihin asioihin opiskelussa kannattaa keskittyä, kun tavoittelee ylintä tasoa ja miten opiskelutapaa pitää muuttaa alempiin tasoihin verrattuna. Toisessa osassa annan konkreettisia vinkkejä siitä, miten kannattaa harjoitella, kun tavoitteena on C-tason kielitaito. Voit myös kuunnella aiheesta tekemäni podcast-jakson, joka löytyy tekstin alapuolelta. 

Jumissa keskitasolla

Kun aloittaa suomen tai minkä tahansa muun kielen opiskelun, oppiminen on aluksi melko nopeaa. Kun opiskelee säännöllisesti muutaman kerran viikossa ja käyttää kieltä myös arjessa, kielitaito kehittyy varmasti. 

Jossain vaiheessa, yleensä keskitasolla, alkaa kuitenkin tuntua siltä, että kehitys pysähtyy. Silloin kielitaito on jo melko hyvä. Tavallisista arkielämän tilanteista selviää suomeksi, uutisia lukiessa ja televisiota katsoessa ymmärtää ainakin pääasiat, ja kun saa sähköpostin tai viestin puhelimeen, yleensä ymmärtää, mistä on kyse.

Silti monet asiat ovat edelleen hankalia. Äidinkielisten puhujien nopeaa ja puhekielistä keskustelua on vaikea seurata. Työpaikan palaverissa ei ehdi muodostaa ajatuksistaan selkeitä ja täsmällisiä suomenkielisiä lauseita riittävän nopeasti. Sähköpostin kirjoittamiseen kuluu paljon aikaa, ja lopuksi viesti on vielä pakko tarkistuttaa tekoälyllä, koska omaan kielitaitoon ei oikein uskalla luottaa.

Jos tunnistat itsesi tästä kuvauksesta, et ole yksin. Monet suomen opiskelijat kokevat juuri tässä vaiheessa olevansa jumissa. He haluaisivat kehittää kielitaitoaan, mutta heistä tuntuu, että kielitaito ei enää etene. Ylimmälle tasolle pääseminen voi tuntua vaikealta, jopa mahdottomalta. Haluan kuitenkin rohkaista sinua: C-tason suomen kielen taito on mahdollista saavuttaa. Se vaatii kärsivällisyyttä, suunnitelmallisuutta ja säännöllistä harjoittelua.

Kun tavoitteena on ylin taso, opiskelutapaa kannattaa hieman muuttaa. Alkeis- ja keskitasolla lähes kaikki opiskelu vie kielitaitoa eteenpäin. Kun tavoitteena on C-taso, opiskelusta kannattaa tehdä aiempaa suunnitelmallisempaa. Sen sijaan, että opiskelee vähän kaikkea, kannattaa miettiä tarkemmin, mitä kannattaa harjoitella ja miksi.

Näin pääset eteenpäin

Keskitasolla tärkeintä on yleensä se, että ymmärtää pääasiat ja tulee ymmärretyksi. C-tasolla myös yksityiskohdilla alkaa olla merkitystä. Sanavalinnat, fraasit, sanonnat, puhekielen ilmaukset ja pienet kielioppiasiat vaikuttavat siihen, kuinka luontevalta suomi kuulostaa. Jos keskustelussa tulee vastaan sana tai ilmaus, jota et ymmärrä, älä ohita sitä vain siksi, että ymmärsit keskustelun pääajatuksen. Paina uusi sana tai ilmaus mieleesi tai kirjoita se ylös ja tarkista myöhemmin, mitä se tarkoittaa. Jos mahdollista, pyydä puhekumppaniasi selittämään, mitä sana tarkoittaa. Pienten yksityiskohtien huomaaminen vie kielitaitoa eteenpäin, kun tavoitteena on C-taso.

Myös suunnitelmallisuus on tärkeä osa opiskelua. Moni edistynyt opiskelija tekee vähän kaikkea: aloittaa uuden oppikirjan, kuuntelee uutta podcastia, lataa uuden sovelluksen ja siirtyy pian taas seuraavaan materiaaliin. Silloin opiskelusta tulee helposti sekavaa. Usein on tehokkaampaa valita yksi tai kaksi tavoitetta ja keskittyä niihin muutaman viikon ajan.

Tunnista heikkoutesi

Jos mietit, millainen tavoite kannattaa valita, on hyvä miettiä rehellisesti, mitkä kielen osa-alueet ovat niitä, joissa kaipaat eniten harjoitusta. Ylimmälle tasolle pääseminen vaatii sitä, että tunnistat heikkoutesi ja kehität niitä. Usein heikkoudet ovat niitä kielen osa-alueita, joita mielelläsi välttelet. Niiden harjoitteleminen tuntuu vaivalloiselta tai epämukavalta. Jos kirjoittaminen tuntuu hitaalta, sitä pitäisi harjoitella enemmän. Jos puhuminen jännittää, sen harjoittelua pitää lisätä. Kieliopin opiskelu ja samanlaisten harjoitusten toistaminen saattaa tuntua tylsältä, mutta C-tasolla ainakin tavallisimpien rakenteiden pitäisi olla niin hyvin hallussa, ettei niitä tarvitse enää tietoisesti miettiä. 

Päästäksesi C-tasolle sinun ei välttämättä tarvitse opiskella enemmän kuin ennen. Tärkeämpää on opiskella suunnitelmallisesti ja järkevästi. Kun tiedät, missä sinun pitää kehittyä ja keskityt siihen suunnitelmallisesti, huomaat vähitellen myös edistyväsi. Voit kokeilla tätä nyt heti. Vaitse yksi kielen osa-alue, jota haluat kehittää ja keskity siihen kahden viikon ajan. Toinen vaihtoehto on, että valitset jonkin aiheen (esimerkiksi ympäristö, kulttuuri, yhteiskunta...), jonka sanastoa et osaa kovin hyvin. Sitten parin viikon ajan keskityt lukemaan, kuuntelemaan, puhumaan ja kirjoittamaan valitsemastasi aiheesta. Kahden viikon kuluttua olet varmasti oppinut paljon uutta. Sitten on aika valita seuraava aihe, johon keskittyy. 


Tähän tekstiin tulee myös toinen osa. Siinä kerron enemmän käytännön vinkkejä opiskelun avuksi. 





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miten kannattaa valmistautua YKI-testiin?

Oletko menossa keskitason YKI-testiin ja mietit nyt, miten testiin kannattaa valmistautua? Tässä tekstissä yritän auttaa sinua. Tekstin alapuolella on myös podcast samasta aiheesta. Millainen YKI-testi on? Ihan ensimmäiseksi kannattaa tutustua YKI-testin tehtävätyyppeihin ja mallitehtäviin . Valitse keskitason tehtävät. Mielestäni puheen ymmärtämisen ja tekstin ymmärtämisen tehtävätyypit ovat ihan tavallisia. On monivalintatehtäviä, oikein/väärin-tehtäviä sekä avoimia kysymyksiä. Sellaiset tehtävät ovat varmasti kaikille tuttuja. Kirjoittamisen ja puhumisen tehtäviin kannattaa tutustua tarkemmin. Kirjoittamisen tehtävissä on paljon ohjeita, joita pitää noudattaa, kun tekee koetta. Puhumisen kokeen monet tehtävätyypit voivat olla vieraita. Erityisesti keskustelutehtävään kannattaa tutustua huolellisesti. Se on vaikea tehtävä, jos sitä ei ole harjoitellut etukäteen, mutta melko helppo, kun ymmärtää vastaustekniikan.  YKI-testi on funktionaalinen testi. Siinä testataan kielen käyttöä....

Uusi oppikirja YKIä kohti

Oletko menossa keskitason YKI-testiin? Tekstin lopussa on mainoslinkki. Keskitason YKI-testiin valmistautuville on tehty uusi kirja. Kirjan nimi on YKIä kohti. Kirjan avulla on hyvä valmistautua YKI-testiin, koska kirja on tosi laaja ja monipuolinen. YKI-testissä on tehtäviä seuraavista teemoista:  minä ja taustani koti ja asuminen kauppa ja palvelut kulttuuri matkustaminen terveys ja hyvinvointi työ ympäristö yhteiskunta.  YKIä kohti -kirjassa on tehtäviä kaikista YKI-testin teemoista. Jokaisesta teemasta on tekstin ymmärtämisen, kirjoittamisen, puheen ymmärtämisen ja puhumisen tehtäviä. Tehtävätyypit ovat samat kuin YKI-testissä. Lisäksi kirjassa on paljon tietoa YKI-testistä ja vinkkejä testiin valmistautumiseen sekä testissä toimimiseen.  Kirja sopii itsenäiseen opiskeluun, koska kirjan lopussa on tehtävien oikeat vastaukset. Kuuntelutehtäviä ja puhumisen kokeen keskustelutehtäviä voi harjoitella Nova-palvelussa . Kun luot Novaan tilin, pääset kuuntelemaan äänitettä i...

Eteenpäin! Uusi kirja edistyneille suomen oppijoille

Haluatko päästä eteenpäin?  Tekstin lopussa on mainoslinkki.  Edistyneille suomen kielen oppijoille ei ole paljon oppimateriaalia. Siksi on mukavaa, että nyt on ilmestynyt uusi kirja, Eteenpäin! Eteenpäin!-kirja on tarkoitettu suomen kielen opiskelijoille, joiden kielitaito on nyt keskitasolla (B1 - B2) ja jotka haluavat kehittyä kohti ylintä tasoa (C1 - C2).  Eteenpäin! on monipuolinen kirja. Kirjassa on paljon kielioppitehtäviä, mutta se ei ole pelkästään kielioppikirja. Kirjassa on myös runsaasti asiatekstejä ajankohtaisista aiheista, kuten ympäristö, kuluttaminen, tekoäly ja sananvapaus. Tekstien avulla opitaan ymmärtämään uusia sanoja, ja tehtäviä tekemällä uudet sanat siirtyvät osaksi kielenoppijan aktiivista sanavarastoa. Kirjassa on myös jokaiseen kirjan aiheeseen liittyviä hauskoja suomalaisia sanontoja ja sananlaskuja.  Kirjassa oletetaan, että lukija osaa jo kieliopin perusasiat. Kirjassa ei opiskella tavallisimpia sijamuotoja tai harjoitella verbien aikam...