Hei! Olen Terhi. Olen turkulainen suomen kielen opettaja. Olen töissä Auralan kansalaisopistossa Turussa. Minä opetan erilaisilla suomen kielen kursseilla. Minulla on lähikursseja Turussa. Lisäksi opetan verkkokursseilla. Minulta voi myös ostaa yksityisopetusta. Lue lisää yksityisopetuksesta . Kirjoitan tänne blogiin asioista, joiden uskon kiinnostavan suomen kielen opiskelijoita. Esittelen suomen kielen oppikirjoja ja selkokirjoja. Kirjoitan myös suomen kielen opiskelusta. Tiedän, että monet lukijani ovat kiinnostuneet YKI-testistä. Sen takia kirjoitan paljon myös YKI-testiin liittyvistä asioista. Blogin lukijat voivat myös ehdottaa minulle aiheita, joista voisin kirjoittaa. Tässä blogissa on tekstejä esimerkiksi seuraavista aiheista: YKI-testi Selkokirjat Suomen kielen oppikirjat Suomen kielen opiskelu Tervetuloa lukemaan tätä blogia! Tutustu myös minun Youtube-kavavaan
Suomen sijamuodot: essiivi Suomen kielessä on laskutavasta riippuen neljätoista tai viisitoista sijamuotoa. Olen aikaisemmin kirjoittanut blogitekstin, jossa esittelen kaikki sijamuodot . Nyt keskityn yhteen sijamuotoon, essiiviin. Essiivi on todella monipuolinen sijamuoto, ja sillä on monta erilaista käyttötarkoitusta. Tässä tekstissä esittelen essiivin käyttötarkoitukset ja annan niistä esimerkkejä. Voit myös katsoa videon essiivistä sekä ladata essiiviin liittyvät harjoitukset. Essiivin muodostus ja käyttötavat Essiivi muodostetaan lisäämällä pääte -na/-nä sanan vahvaan vartaloon. Jos sanassa on kpt-vaihtelu, pääte lisätään sanan siihen muotoon, jossa on vahva aste. opettaja → opettajana kokki → kokkina opas → oppaana Essiivin avulla voi: 1. kertoa, missä ammatissa, ro...